Sähköpostiini kilahti viesti puheenjohtaja Satu Snellman-Gröhniltä: ”Uskaltauduin häiritsemään sinua – vaikka ansaittuja eläkepäiviä vietätkin- sillä tiedän, että sydämessäsi on varmasti edelleen sijaa TKHLY:n toiminnalle. Olisitko valmis kirjoittamaan jäsenkirjeeseemme esim. yhdistyksen koulutustoiminnasta aikana, jolloin itse olit koulutustoimikunnan puheenjohtajana. Tai koulutuspäivistä, menneistä kesäluentopäivistä tai hauskoista sattumuksista jne.?”
Vastasin, että mikä ettei. Voin hyvin muistella vuosikymmeniäni tämän minulle tärkeän yhdistyksen toiminnassa.
Jäsenyyteni Terveyskeskushammaslääkäriyhdistyksessä voi jakaa kolmeen vaiheeseen. Tekohelyläisyyteni alkoi Rauman kesäluentopäivillä v. 1986. Luulen, että kävin kursseilla jo aiemminkin, mutta ihana, aurinkoinen Rauma ja luentopäivien rento, mutta koulutuksellinen meininki kolahtivat minuun saman tien. Sen jälkeen olenkin osallistunut kaikille kesäluentopäiville lukuun ottamatta Turkua v. 2005 ja Kokkolaa v. 2009. Suureksi harmikseni olin molemmilla kerroilla sairaana. Raumalla en kuitenkaan arvannut, että vastuista vapaita vuosia olisi edessä vain pari.
Alku yhdistyksen luottamushenkilönä vuoden 1989 tammikuussa sattui henkilökohtaisessa elämässäni dramaattiseen aikaan. Veljeni oli kuollut viikkoa ennen hallituksen ja koulutustoimikunnan yhteistä kokousta. Päätin kuitenkin osallistua silloisen puheenjohtaja Unnukka Suutarin vetämään seminaariviikonvaihteeseen. Näin käynnistyi toinen ja lähes kymmenen vuotta kestänyt erittäin mielenkiintoinen, opettavainen, aika työteliäskin, mutta kaikin puolin miellyttävä vaihe järjestöaktiivina.
Ensin sain olla koulutustoimikunnan jäsenenä suunnittelemassa ja toteuttamassa koulutustapahtumia. Vuodet 1992-1997 yhdistyksen hallituksen jäsenenä ja koulutustoimikunnan puheenjohtajana toivat lisää vastuuta ja velvoitteita, mutta paljon iloa ja uuden oppimista myös omaan elämään. Nuo vuodet lisäsivät entisestään ymmärrystä sekä verkostojen ja yhteistoiminnan merkityksestä että osaamisen ylläpitämisen tärkeydestä alallamme.
TKHLY:ssä on ollut helppo toimia, koska perustehtävä on ollut yhdistyksen luottamushenkilöillä kirkkaana mielessä. Sääntöjensä mukaan yhdistyksen tarkoituksenahan on toimia terveyskeskusten palveluksessa olevien tai muutoin kansanterveystyöstä kiinnostuneiden hammaslääkärien yhdyssiteenä, tukea jäsentensä ammattitaidon ylläpitämistä ja lisäämistä sekä tieteellistä tutkimustyötä.
1990-luvulla ei ollut tietokoneita toimistokäytössä eikä sähköpostia tiedon välittämiseen. Kurssiohjelmat,
-kutsut ja muut tarpeelliset materiaalit naputeltiin kirjoituskoneella. Kirjeet niin jäsenille kuin luennoitsijoillekin lähettiin maapostina. Jossain vaiheessa yhdistys rupesi ostamaan joitain toimistopalveluja Apollonialta, mutta monet asiat tehtiin silloin ja edelleenkin talkoilla. Koulutusten ja eritoten kesäluentopäivien ideointi mahtavan porukan kanssa ja useita kuukausia vievä ohjelmapalapelin kokoaminen oli kivaa ja kiehtovaa. Hommat jaettiin koulutustoimikunnan jäsenten kesken, mutta luonnollisesti toimikunnan vetäjällä oli koordinointivastuu. Monet illat kuluivatkin kirjoituskoneen äärellä toimistossani Kuusankosken terveyskeskuksessa, jossa siihen aikaan olin ylihammaslääkärinä.
Kolmipäiväisten kesäluentopäivien järjestäminen on tällaiselle pääosin talkoovoimin toimivalle järjestölle melkoinen ponnistus. Vieläkin muistan jännityksen, joka päivien lähestyessä hiipi mieleen. Onko jotain oleellista jäänyt huomiotta, pelaako tekniikka, suosiiko sää, ilmaantuvatko luennoitsijat paikalle. Kerran eivät ilmaantuneet. Kesäluentopäivät Helsingissä v. 1994 ovat syöpyneet mieleen. Edellisenä iltana ja avajaispäivän aamuna kolme ensimmäistä luennoitsijaa ilmoitti kovasti pahoitellen esteestä. Yhden omainen oli sairastunut, yksi oli sairastunut itse, kolmannen syyn olen jo unohtanut. Siitäkin selvittiin. Osa ajasta käytettiin rupatteluun kollegojen kanssa siihen asti, kunnes pelastavaksi sankariksi paikalle rynnännyt dosentti Pekka Laine johdatteli meidät kirurgian oppeihin.
Kolmas ja parikymmentä vuotta kestänyt TKHLY-vaiheeni käynnistyi, kun siirryin Hammaslääkäriliiton varatoiminnanjohtajaksi ja luentopäivien vakioluennoitsijaksi. Alkuvuosina mietin, josko enää seuraavana kesänä kutsutaan. Olen hyvin kiitollinen, kun kutsuttiin vuosi toisensa jälkeen. Olinhan mielipuuhassani, kun sain antaa kollegoille katsauksen ammattikunnalle tärkeistä ajankohtaisista mm. alaa ohjaavan lainsäädännön ja sopimuspuolen muutoksiin liittyvistä asioista. Joka esitykseen tuli myös ympättyä itselleni erityisen mieluisia johtamisen, työhyvinvoinnin ylläpitämisen ja työjaon teemoja. Vaikka tunsin olevani kotoisassa ja turvallisessa ympäristössä, silti joka kerta jännitin, saanko viestittyä ja esitettyä asiani niin kuin toivoin ja olin suunnitellut. Pidin näitä tilaisuuksia ja kollegojen kohtaamisia niin tärkeinä, ehkä vuoden tärkeimpinä.
Tuoreena eläkeläisenä aloittelen jäsenyyteni uutta vaihetta. Ajattelen, että jäsenyydet hammaslääkäreitä kokoavissa järjestöissä ovat osa ammatti-identiteettiä ja sen rakentumista ja siksi välttämättömiä sekä työuran aikana että sen jälkeen.
