Helsingin yliopistosta Diasteeman stipendin 2023 sai Saku Lauretsalo – Onnea!

Kuka olet, mistä olet kotoisin ja missä opiskelit?
Olen Saku Lauretsalo, kätsyä suorittava hammaslääkäriopiskelija. Alkujaan olen Kotkasta kotoisin, mutta viimeiset kahdeksan vuotta on tullut asuttua Helsingissä. Helsingin yliopiston ovet avautuivat myös mukavasti hammaslääkäriopintoihin vuoden 2018 syksyllä.

Mihin päin suuntasit tekemään kätsyä?
Sain kätsypaikan kahden kurssikaverini kanssa Kotkan Karhulasta. Tällä hetkellä kätsyä on takana n. puolet. Jo nyt voin suositella paikkaa kätsyn tekemiselle! Mukavan iso hoitola, hyvät konsultaatiomahdollisuudet sekä oikein mukava työporukka.

Mikä on sinulle sopivaa vastapainoa hammaslääkärin työlle?
Vastapainoa hammaslääkärin työstä löytyy harrastuksista. Soitan pianoa, käyn kuntosalilla, vaellan ja luen kirjoja. Kotkalaisia kavereita, sukulaisia ja perhettä tulee nähtyä myös useasti, kun kätsy on omilla lapsuuden kotikulmillani.

Haaveet lähivuosille?
Lähivuoden haave on löytää balanssi työn ja vapaa-ajan väliltä. Olen suunnitellut jo useita reissuja kätsyn jälkeen. Haaveilen myös perheestä ja lapsista, mutta niiden aika saa olla vasta myöhemmin. Nyt kun aikaa vapautuu koulunkäynniltä, haluan antaa elämän kuljettaa eteenpäin vain omalla painollaan.

Terveiset Diasteeman jäsenille:
Mukavaa kesän loppua kaikille! Töissä tavataan :)

Lue myös nämä:

Syyskokouskutsu
Sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 10.11.2023 klo 12.15 Hammaslääkäripäivien yhteydessä Pasilan Messukeskuksen ravintola Plattassa. Osoite on Messuaukio 1, 00520 Helsinki. Esillä...
Kesäluentopäivät 2023 pidettiin Porvoossa 7.-9.6.2023
Diasteeman väki kiittää kaikkia osallistujia ja yhteistyökumppaneita onnistuneista kesäluentopäivistä! Kesäluentopäivillä saimme nauttia jälleen erinomaisista luennoista, joiden tiivistelmät löytyy alta. KESKIVIIKKO...
Diasteeman tutkimusapurahan 2023 sai Jenni Ristaniemi – Onnea!
Hei diasteemalaiset! Olen kauhavalaislähtöinen hammaslääkäri Oulusta. Alun perin minusta piti tulla farmaseutti usean apteekissa vietetyn kesätyökesän jälkeen, mutta päädyinkin hakemaan...