Kollegan terveiset

Terveyskeskushammaslääkäriyhdistys tuli minulle tutuksi pian hammaslääkäriksi valmistumisen jälkeen. Olin jo opiskeluaikoina kiinnostunut oikomishoidosta, jolloin kollega suositteli minulle Lea Tammelinin oikomishoidon kursseja. Vuosien varrella Lean upeat kurssit tulivatkin tutuiksi ja sain niistä todella arvokasta oppia tulevaan.

Olen syntynyt Oulussa, käynyt kouluni ja opiskellut samassa kaupungissa. Hammaslääkäriksi valmistumisen jälkeen kuljin Kauhavan, Lappajärven ja Nivalan kautta takaisin kotikaupunkiini. Ammatillisesti minulle oli tärkeää päästä tekemään apuoikojan töitä ja onnekseni pääsin Oulussa oikoja Aila Poikelan oppiin. Oikomishoidon erikoishammaslääkäriksi valmistuin 2020. Tällä hetkellä teen oikomishoitoa Oulun kaupungilla SEHY:ssä ja tutkimusta Oulun yliopistossa niskavetohoidon ajoituksesta.

Vapaa-ajalla suuntaan pari kertaa viikossa paikalliseen kuntokeskukseen BodyAttack-tunnille. Attackissa pää tyhjenee ylimääräisestä kuormituksesta, koska kaikki energia menee selviytymiseen ja elintoimintojen ylläpitämiseen. Suosittelen. Neljä muksua pitää huolen siitä, että ruuhkavuodet tuntuvat luissa ja ytimissä. Iltaisin saan hyvin ja nopeasti unen päästä kiinni.

Yhdistyksemme toimintaan minut houkutteli alunperin Marja-Liisa Laitala. Aloitin koulutustoimikunnassa työskentelyn 2020 ja olen taustalla huolehtinut oikomishoidon kurssien järjestelyistä. Vuoden 2022 alkupuolella hyppäsin mukaan Diasteeman hallituksen toimintaan. Jatkossa minun vastuulla ovat yhdistyksen jäsenrekisteri sekä jäsenkirje. Yhdistyksessä on mukana mainio porukka ja hyvä pöhinä päällä. Toiminnassa on antoisaa olla mukana. 

Ammattitaidon ylläpitäminen ja tietojen päivittäminen ovat erittäin tärkeitä jokaiselle hammaslääkärille. Tieto lisääntyy ja hoitokäytännöt uudistuvat. Muutoksista on hyvä pysyä ajan tasalla. Kannustankin kaikkia säännölliseen täydennyskoulutukseen.

Nähdään Tahkon kesäluentopäivillä!

Lue myös nämä:

Diasteeman jäsenetukurssi ja kevätkokous
Lämpimästi tervetuloa Diasteeman jäsenetukurssille Vinkkejä erityistarpeisen potilaan hoitoon Aika: to 10.4.2025 klo 15:00-18:00  Paikka: Webinaari Kurssi järjestetään webinaarina. Luennoitsijana kurssilla toimii...
Diasteeman tutkimusapuraha 2025
Hammaslääkäriyhdistys Diasteema jakaa tutkimusapurahan keväällä 2025. Apurahaa voi hakea tutkimukseen, joka tähtää julkaisuun kansainvälisessä vertaisarvioidussa julkaisussa. Apuraha on suuruudeltaan 2000...
Diasteeman jäsenpalvelu on uudistunut
Diasteeman jäsenrekisterin ja kursseille ilmoittautumisten palveluntarjoaja on vaihtunut. Ensimmäisellä kerralla voit käyttää aiemmin käyttämääsi sähköpostiosoitetta ja tilata uuden salasanan linkistä...