Kuulun alanvaihtajien vähemmistöön. Jo pitkään ennen valmistumistani valtiotieteiden maisteriksi tiesin, valmistuvani prekaariin asemaan. Minulla ei ollut varsinaista ammattia tai alan työkokemusta. Ala oli mielenkiintoinen, mutta en ollut kiinnostunut pätkätöistä tai jatkuvasta epävarmuudesta. Kaipasin myös mahdollisuutta tehdä jotain konkreettista, palo ja motivaatio olivat kadoksissa. Viimeistellessäni yhteiskuntatieteiden opintojani vuonna 2015, päätinkin hetken mielijohteesta pyrkiä opiskelemaan hammaslääketiedettä. Tällöin ajatus hammaslääkäriksi valmistumisesta tuntui vain kaukaiselta haaveelta. Tiellä oli lukuisia haasteita ja omista lukio-opinnoista oli vierähtänyt jo lähes vuosikymmen. Matemaattiset aineetkaan eivät tällöin olleet erityisen lähellä sydäntä. Pikaisella aikataululla hankin kuitenkin äärettömältä tuntuneen määrän kirjoja ja aloin valmistautua lääketieteellisten alojen valintakokeeseen. Lupaukset lähes varmasta työllistymisestä olivat omiaan kohottamaan lukumotivaatiota, mikä johtikin edelleen himoitun koulupaikan saavuttamiseen. Pandemiaa en kuitenkaan osannut ottaa huomioon. Nyt, kiitos koronan, valmistumisesta ja lähes varmasta työllistymisestä puhuttaessa paino asettuukin aiempaa enemmän sanalle ’lähes’.
Koronakevät onkin varmasti, ainakin joissain määrin, ollut jokaisen valmistuvan hammaslääketieteen kandin mielessä. Monilla harjoittelupaikka oli jo sovittu. Edessä oli mahdollisesti muutto uudelle paikkakunnalle ja haaveissa sukeltaminen luentosaleista syvääkin syvemmälle työelämän pyörteisiin. Kuitenkin yllättäen asiat muuttuivat. Varmasta tuli epävarmaa ja rennosta loppukeväästä muotoutui aaltoilevasti stressaava, utuinen kokonaisuus. Viimeisen opiskeluvuoden riennot, kuten vappu ja SHOL-excursio, peruuntuivat, siirtyivät tai toteutuivat etäformaatissa. Valmistujaisetkin siirtyivät myöhempään ajankohtaan. Mainittava on myös jokavuotisen kurssien välisen sählyturnauksen peruuntuminen. Pelit onneksi olisivat olleet vain muodollisuus, DC Knuutilan voittaessa mestaruuden jälleen tänäkin vuonna.
Omien huolten ja murheiden ohella myötätuntoa riittää myös nuorempia kollegoja kohtaan. Valmistuvan kurssin edustajana olen onnekkaassa asemassa, sillä koronan aiheuttamien rajoitusten astuessa voimaan olivat omat opintoni jo lähes paketissa. Nuorempien kurssien osalta tilanteeseen mukautuminen on kuitenkin ollut huomattavasti työläämpää. Lisäksi muun muassa kandikesä ja tämän tuoma arvokas kokemus on monilla uhattuna. Toiveissa olisikin, että kaikille löytyisivät niin luvat kuin työpaikkakin tulevalle kesälle, sillä ainakin itse koin oman kesäkandikokemukseni korvaamattomana osana nuoren – tai ainakin nuorehkon – hammaslääkärin ammatti-identiteetin muodostumisessa. Oma lukunsa ovat nyt valintakokeisiin valmistautuvat, tulevat kollegat, jotka kamppailevat vaihtoehtoisiin valintakoemenettelyihin liittyvän epätietoisuuden kanssa. Runsaasti voimaa ja jaksamista myös heille, sekä onnea ja menestystä tulevaan.
Onnekasta kuitenkin on, että tilanne mitä todennäköisemmin palaa normaaliksi ennemmin tai myöhemmin. Työtilanne normalisoituu ja siirtymä opiskelijaelämästä kohti työelämää jatkuu. Työuraakin suurimmalla osalla lienee vielä riittämiin, jopa lähes kyllästymiseen asti. Valmistujaisiakin ehdimme juhlia vielä vaikka useampaan otteeseen. On myös ollut hienoa huomata, että näiden yhteisten vuosien aikana kurssillemme on muotoutunut vahva yhteishenki, joka koronan jyllätessä on vain voimistunut. Tästä kuuluu suuri kiitos kaikille kurssilaisille. Vertaistuki ja kollegiaalisuus ovat olleet merkittävä voimavara niin nyt kuin opintojenkin aikana. Toivonkin, että pysymme yhteyksissä myös valmistumisen jälkeen ihmisten jakaantuessa eri paikkakunnille ympäri routaisen Isänmaan, tai soitellaan ainakin sitten seuraavan pandemian yhteydessä.
Jarno Knuutila
Kurssi-isäntä, DC Knuutila
Hammaslääketiede
Oulun yliopisto
