TKHLY:n apuraha Riikka Ellonen

Olen tavattoman kiitollinen Terveyskeskushammaslääkäriyhdistyksen apurahasta väitöskirjatutkimukselleni. Olen Turun yliopistosta valmistunut hammaslääketieteen lisensiaatiksi vuonna 2018. Sittemmin olen toiminut Paimio Sauvon ktky:ssä terveyskeskushammaslääkärinä ja nähnyt työssäni jo nyt kuinka paljon limakalvosairauksia tulee käytännössä kliinisessä työssä vastaan. Olen myös äiti kahdelle pienelle, kohta 2-vuotiaalle pojalleni ja 2-kuiselle tyttärelleni. Retkeily luonnossa, juokseminen, jooga ja (avanto)saunominen ovat sydäntäni lähellä.

Väitöskirjatyöhöni tähtäävän tutkimukseni tavoitteena on selvittää, kuinka paljon HPV-infektiota esiintyy Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksella vuosina 1982-2011 diagnosoiduissa suun levyepiteelidysplasioissa ja onko HPV infektion esiintyminen niissä yhteydessä syövän kehittymisen riskiin. Lisäksi tutkimuksessa pyritään osoittamaan yhteys suun dysplasioissa havaittujen HPV-infektion histologisten merkkien ja todetun infektion välillä. Apurahalla on merkitystä erityisesti ensimmäisen artikkelin loppuunsaattamisessa.

HLL, tohtorikoulutettava Riikka Ellonen, Turku

Lue myös nämä:

Sääntömääräinen syyskokous 10.11.2026
Sääntömääräinen syyskokous pidetään Teams-kokouksena 10.11.2026 klo 16.00, jonka jälkeen alkaa Diasteeman jäsenetuwebinaari. Webinaari on nimeltään Hammasresorptiot. Syyskokouksessa ovat esillä sääntöjen 10§...
Diasteeman tutkimusapuraha 2026
Hammaslääkäriyhdistys Diasteema jakaa tutkimusapurahan keväällä 2026. Apurahaa voi hakea tutkimukseen, joka tähtää julkaisuun kansainvälisessä vertaisarvioidussa julkaisussa. Apuraha on suuruudeltaan 2000...
Diasteeman jäsenpalvelu on uudistunut
Uudet jäsenet voi liittyä tästä. Diasteeman jäsenmaksu vuonna 2026 on 39€. Jäsenet: ensimmäisellä kirjautumiskerralla voit käyttää rekisteröitymiseen käyttämääsi sähköpostiosoitetta ja...