Diasteeman tutkimusapuraha 2022

Olen savolaislähtöinen, herkästi innostuvaa sorttia oleva hammaslääkäri. Valmistuin hammaslääketieteen lisensiaatiksi vuonna 2017 Oulun yliopistosta. Valmistumisen jälkeen jatkoin perusopintojen aikana aloitettua tutkimustyötä, josta sittemmin on muodostunut tärkeä osa urapolkuani. Perusopintojen alusta asti minua on kiehtonut suun infektioiden ja merkittävien kansansairauksien, kuten lihavuuden ja diebeteksen väliset yhteydet. Tutkimusaiheitteni parissa olemmekin löytäneet pitkäaikaisen metabolisen oireyhtymän, kohonneiden paastoglukoosiarvojen ja lihavuuden olevan yhteydessä parodontaali-infektion merkkeihin; syventyneisiin ientaskuihin ja alveoliluukatoon. Väitöskirjani on viimeistelyvaiheessa ja tutkimuspäivät kuluvat jo postdoc -tutkimusprojekteissa. Olen hyvin innoissani uusista tutkimusaiheistani liittyen insuliiniresistenssin yhteydestä parodontaali-infektioon sekä fotodynaamisen hoidon vaikuttavuudesta parodontiittiin.                                                  

      Tutkimustyön ohella olen työskennellyt hammaslääkärinä terveyskeskuksessa, sairaalassa ja yksityisellä sektorilla. Lisäksi olen valmistumisesta asti toiminut opetustehtävissä yliopistolla. Tämänhetkinen työnkuvani koostuu työstä Länsi-Pohjan keskussairaalalla, yliopisto-opettajan tehtävistä Oulun yliopistolla sekä yksityishammaslääkärin vastaanotosta Oulussa ja Torniossa.

      Ilman riittävää vastapainoa, intohimoisesta suhtautumisesta työhön tulisi herkästi taakka. Kalastus ja ylipäätään luonnossa liikkuminen ovat harrastuksia, joissa saan antaa hengähdystauon aivoille. Perhokalastus, pilkkiminen ja retkeily antavat energiaa kiireisten viikkojen keskellä jokaisena vuoden aikana. Eräilyn lisäksi minut löytää usein pianon tai muun instrumentin ääreltä.

      Toivoisin, että kymmenen vuoden päästä olisin onnistunut sulavasti yhdistämään kliinisen ja akateemisen uran. Tärkeintä olisi, että tulevaisuudessa saisin jatkaa tutkimustyötä minua kiinnostavien aiheiden parissa ja pystyisin hyödyntämään osaamistani erikoissairaanhoidon tasolla. Oikeastaan olisin hyvin onnellinen, jos saisin työskennellä tämänkaltaisissa paikoissa, missä tällä hetkellä päätyöni teen. Toivon myös, että tulevaisuudessa osaisin pysähtyä nauttimaan saavutetuista tavoitteista ja aikaa jäisi enemmän Kainuun ja Lapin kalareissuille.

Terveiset Diasteeman jäsenille: Pysähdy ja nauti pienistä arjen asioista kuten kahvitaukojen rennoista jutusteluista kollegoiden kanssa.

Lue Diasteeman tutkimusapurahan 2022 saaneen Paula Tegelbergin esittely ja terveiset tästä.

Lue myös nämä:

Diasteeman tutkimusapuraha 2024
Hammaslääkäriyhdistys Diasteema jakaa tutkimusapurahan keväällä 2024. Apurahaa voi hakea tutkimukseen, joka tähtää julkaisuun kansainvälisessä vertaisarvioidussa julkaisussa. Apuraha on suuruudeltaan 2000...
Itä-Suomen yliopistosta Diasteeman stipendin 2023 sai Otto Turja – Onnea!
Kuka olet, mistä olet kotoisin ja missä opiskelit? Olen Otto Turja. Kotoisin Alajärveltä Etelä-Pohjanmaalta, josta suuntasin Kuopioon opiskelemaan. Mihin päin suuntasit tekemään...
Kevätkokouskutsu
Sääntömääräinen kevätkokous pidetään lauantaina 23.3.2024 klo 12.00 Symposiumin yhteydessä Jyväskylä Paviljongissa kokoushuone Antonissa. Osoite on Lutakonaukio 10, 40100 Jyväskylä. Esillä...