Diasteeman tutkimusapuraha 2022

Olen kotoisin Mikkelistä ja muutin opiskelujen myötä Kuopioon vuonna 2015. Valmistuin Itä-Suomen yliopistosta hammaslääkäriksi vuonna 2020 suoritettuani syventävän käytännönharjoittelun Sisä-Savossa Suonenjoella ja Rautalammilla. Tällä hetkellä työskentelen Hammaslääketieteen opetusklinikalla Kuopiossa kliinisenä opettajana ja apuoikojana oikomistiimissä ja teen samalla väitöskirjatutkimusta aiheesta Varhaisen oikomishoidon vaikutus nenähengitykseen ja elämänlaatuun.

Tutkimukseni tavoitteena on selvittää quad-helixillä sekä purennanohjaimella tehdyn oikomishoidon vaikutusta nenähengitykseen, quad-helix-kojeeseen aktivoidun voiman määrää suhteessa saatuun ylähammaskaaren levitykseen sekä oikomishoidon vaikutusta lapsen ja perheen elämänlaatuun, kun kyseessä on irrotettava tai kiinteä oikomiskoje. Aloitin aineiston keräämisen syksyllä vuonna 2020 ja tavoitteenani on tämän syksyn aikana rekrytoida viimeiset tutkittavat mukaan.

Tutkimus antaa tietoa oikomiskojeiden vaikutuksesta purentaan ja elämänlaatuun sekä lasten ja vanhempien suhtautumisesta oikomishoitoon, mitkä ovat kaikki tärkeitä seikkoja toteutettaessa oikomishoitoa. Mikäli tutkimuksessa havaittaisiin yläleuan levittämisen ja alaleuan kasvun eteenpäin ohjaamisen vaikuttavan positiivisesti nenähengitykseen, voitaisiin ajatella varhaisesta oikomishoidosta olevan mahdollisesti hyötyä unenaikaisista hengityshäiriöistä kärsivillä lapsilla, tai hoidolla voitaisiin ennalta ehkäistä unenaikaisen hengityshäiriön kehittymistä. Myös quad-helix-kojeen voiman määrän mittaaminen voisi parantaa ylähammaskaaren levityshoidon toteutusta.

Työpäivien jälkeen tykkään liikkua joko sisällä ryhmäliikuntatunneilla tai ulkona lenkkipoluilla ja hiihtoladuilla. Kesällä minussa herää intohimoinen kalastaja, ja voisinkin viettää loma- sekä viikonloppupäiväni veneessä tai joen varsilla kalastaen.

10 vuoden päästä näen itseni väitöskirjan valmiiksi saaneena mahdollisesti keräämässä satoa juuri viime viikolla istuttamistani omenapuista.

Terveiset Diasteeman jäsenille: Vaikka illat jo pimenevät kovaa vauhtia, nautitaan silti ruskan upeista väreistä luonnossa, sillä jaksaa 😊 Nähdään koulutuksissa!

Lue Diasteeman tutkimusapurahan 2022 saaneen Wilma Valkeapään esittely ja terveiset tästä.

Lue myös nämä:

Kesäluentopäivät 2023 pidettiin Porvoossa 7.-9.6.2023
Diasteeman väki kiittää kaikkia osallistujia ja yhteistyökumppaneita onnistuneista kesäluentopäivistä! Kesäluentopäivillä saimme nauttia jälleen erinomaisista luennoista, joiden tiivistelmät löytyy alta. KESKIVIIKKO...
Diasteeman tutkimusapurahan 2023 sai Jenni Ristaniemi – Onnea!
Hei diasteemalaiset! Olen kauhavalaislähtöinen hammaslääkäri Oulusta. Alun perin minusta piti tulla farmaseutti usean apteekissa vietetyn kesätyökesän jälkeen, mutta päädyinkin hakemaan...
Helsingin yliopistosta Diasteeman stipendin 2023 sai Saku Lauretsalo – Onnea!
Kuka olet, mistä olet kotoisin ja missä opiskelit?Olen Saku Lauretsalo, kätsyä suorittava hammaslääkäriopiskelija. Alkujaan olen Kotkasta kotoisin, mutta viimeiset kahdeksan...