Kohtaamisten vuosi

Tänä vuonna olemme päässeet palaamaan useisiin ennen korona-aikaa olleisiin käytänteihin: koulutuksia ja kokouksia on järjestetty paikan päällä, juhlatiloissa on vietetty yhdessä hienoja hetkiä ja koulutusmatkoillekin on uskallettu lähteä. Useimmin kuin aikaisemmin olen saanut eri tilaisuuksissa kuulla väkijoukon keskeltä toteamuksen ”ihana nähdä oikeasti”.

Yhteisöllisyys on myös yhdistystoiminnan tärkeä voimavara. Yhdessä kokeminen, oppiminen ja tekeminen. Ilman jäseniä emme mekään voisi olla toimiva koulutusjärjestö. Tässä yhteydessä on sopiva tilaisuus kiittää jäsenkuntaamme osallistumasta toimintaamme. Haluamme pitää jatkossa myös eläköitymässä olevat/jo eläköityneet mukana yhdistyksessä. Tästä lisää tulevassa kevätkokouskutsussa...

Hammaslääketieteen opiskelijatkin ovat löytäneet meidät sääntöuudistuksen myötä. Kiitos teille, jotka jaksatte muistuttaa Diasteeman olemassaolosta ja koulutustarjonnasta. Oli ilo kohdata teitä tulevat kollegat ja nykyiset yhdistyksen näyttelypisteellä Hammaslääkäripäivillä. Kiitos, kun kävitte.

Koulutustoimikuntamme on tehnyt jälleen hienoa työtä kuluneena vuonna Jennin luotsaamana. Kiitän lämpimästi jokaista antamastanne ajasta, ideoista ja järjestelyistä! Ja ilman näitä jäsenkirjeitä emme pystyisi välittämään tietoa olemassaolostamme ja tapahtumistamme, teet hienoa työtä Matti!

Yhdistyksen hallitus ei olisi toimintakykyinen ilman osaavaa sihteeriä eikä tarkkaa taloudenhoitajaa, kiitos Virpi ja Tapio työpanoksestanne ja lukemattomista työtunneista. Lämpimät kiitokset hallitusjäsenet, kun olette ja autatte!       

Vuosi 2023 lähestyy vauhdilla. Kaikki on vielä edessä. On vain tilaisuuksia ja mahdollisuuksia, joihin voi tarttua. Kurkkaa koulutuskalenteriamme ja olihan kalenterissasi varattuna kesäluentopäivät Porvoossa 7-9.6.23? Toivottavasti tapaamme siellä.

Hammaslääkäriyhdistys Diasteeman hallituksen ja koulutustoimikunnan puolesta kiitän lämpimästi kuluneesta vuodesta teitä jäsenet ja toivotan oikein hyvää joulua ja tulevaa vuotta 2023!

Satu Snellman-Gröhn, yhdistyksen pj.

Lue myös nämä:

Kesää jo odottaen
Diasteeman, entisen TKHLY:n, kesäluentopäivät on varmasti yhdistyksen parhaiten tunnettu jokavuotinen ja odotettu koulutustapahtuma. Mutta moniko muistaa, että kesäluentopäiväperinne alkoi jo...
Hotellikiintiöt Porvoon kesäluentopäiville
Porvoo on suosittu kesäkaupunki. Tästä syystä Diasteema on varannut keskeisistä hotelleista huonekiintiöitä kesäluentopäivien vieraita varten. Suosittelemme varaamaan majoituksen hyvissä ajoin....
Diasteeman stipendi 2022
Jäsenkirje 3 • 2022
Lue Diasteeman stipendin 2022 saaneen Maisa Halosen esittely ja terveiset tästä.