Korona muutti arjen muutamassa päivässä

Porin perusturvassa reagoitiin covid19-virukseen puolessa välissä maaliskuuta suunnittelemalla suun terveydenhuollon kiireettömän hoidon alasajoa.

23.3. annettiin tiedote, että aikoja kiireettömään hoitoon ei anneta ja jo varatutkin ajat perutaan. Ensin yli 70-vuotiailta ja riskiryhmään kuuluvilta asiakkailta.

Hammaslääkärit ja suuhygienistit ohjeistettiin käymään omat potilaat läpi ja merkitsemään peruttavat ajat. Jos hoito oli sellaisessa vaiheessa, ettei sitä voinut siirtää elo-syyskuulle, esimerkiksi juurihoidot tai perussairauden vuoksi suu hoidettava kuntoon. Oikojat suunnittelivat puhelin kontrolleja niille, joiden hoitoon se sopi, esimerkiksi purennanohjaimilla toteutettavaa.

Samaan aikaan esimiehenä aloin suunnitella hengitystieinfektiovastaanoton perustamista. Porin perusturvassa on 14 hoitolaa, joista pienet hoitolat ovat alakoulujen yhteydessä. Ne suljettiin eikä hengitystieinfektiohoitolaa sijoitettu niiden yhteyteen, koska kouluissa kävi kuitenkin vielä 1-3-luokkalaisia. Satasairaalan kanssa yhteistyössä hengitystieinfektiopotilaiden vastaanotto perustettiin terveyskeskuksen kahden vastaanoton hoitolaan. Terveyskeskus hoitaa hengitystieinfektiopotilaiden välttämättömän ensiavun kello 8-13 ja Satasairaalan erikoissairaanhoidon hammaslääkäri ja hoitajat sitten todennettujen covid19- potilaiden välttämättömän ensiavun sen jälkeen kello 13-15.

Alle 18-vuotiaiden hoidosta hammaslääkärit päättivät itse sen, kenen hoitoa jatkettiin ja kenen hoito voitiin siirtää syksyyn.

Lisäksi päätettiin, että tilanteen normalisoiduttua kutsumme kaikki alle 18- vuotiaat ja yli 70-vuotiaat hoitoon takaisin. 18-69- vuotiaat ohjeistettiin ottamaan itse yhteyttä elo-syyskuussa.

Kiireetön hoito on ajettuna alas nyt toukokuun loppuun. Mikäli poikkeustilanne vielä jatkuu, perutaan myös kesän aikoja, muuten alamme nostaa kiireetöntä hoitoa ylös jo kesällä kutsumalla alle 18-vuotiaita.

Osa hammashoitajista ja suuhygienisteistä on siirretty toisiin tehtäviin perusturvan alueella, näytteenottoon, jäljitystyöhön ja vanhuspalveluihin. Hammaslääkäreitä on myös siirretty toisiin tehtäviin, näytteenottoon ja jäljitystyöhön. Kaikki säästövapaat ja ylitunnit on määrätty pidettäväksi huhti-toukokuussa, samoin tulevaa kesälomaa voi saada jo huhtikuussakin. Sitä vastoin kaikki lomat elokuun puolivälistä lokakuun loppuun ovat peruttu. Syksy tulee olemaan ruuhkainen, mutta työntekijöiden jaksamisen kannalta myös siellä pitää olla mahdollisuus pitää hieman lomaa.

Lue myös nämä:

Lea Tammelinista Diasteeman kunniajäsen
Hammaslääkäriyhdistys Diasteema on kutsunut Lea Tammelinin yhdistyksemme kunniajäseneksi tunnustuksena ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta työstä hammaslääkärien täydennyskouluttajana. Lea on luotsannut suosittuja oikomishoidon...
Diasteeman tutkimusapuraha 2024
Hammaslääkäriyhdistys Diasteema jakaa tutkimusapurahan keväällä 2024. Apurahaa voi hakea tutkimukseen, joka tähtää julkaisuun kansainvälisessä vertaisarvioidussa julkaisussa. Apuraha on suuruudeltaan 2000...
Kesäluentopäivät 2023 pidettiin Porvoossa 7.-9.6.2023
Diasteeman väki kiittää kaikkia osallistujia ja yhteistyökumppaneita onnistuneista kesäluentopäivistä! Kesäluentopäivillä saimme nauttia jälleen erinomaisista luennoista, joiden tiivistelmät löytyy alta. KESKIVIIKKO...