Tekohelyn hallitus järjestäytyi

Vuoden vaihdettua ajatukset ovat useimmiten tulevassa. Mitä tapahtuu tulevien kuukausien aikana, milloin COVID-19-pandemia helpottaa ja minkälainen uusi normaali arkemme on?

Terveyskeskushammaslääkäriyhdistyksen kuten monien muidenkin yhdistysten toimintaan koronavuosi vaikutti merkittävästi: koulutustapahtumia siirrettiin toisiin ajankohtiin, koulutuksia ja kokouksia pidettiin etäyhteyksin emmekä päässeet tapaamaan toisiamme. Itse yhdistyksessämme ei tapahtunut isoja muutoksia. Syyskokous 18.11.20 valitsi minut puheenjohtajaksi toiselle kaudelle, Miika Hyvönen Kuopiosta siirtyi koulutustoimikunnasta hallitukseen ja hallituksen järjestäytymiskokouksessa 25.1.21 Miika valittiin varapuheenjohtajaksi erovuoroisen Marja-Liisa Laitalan tilalle. Koulutustoimikuntaan valittiin uutena jäsenenä Sanna Seppänen Helsingistä.

Hallituksessa jatkavat edelleen sihteerinä Virpi Laine Mikkelistä, taloudenhoitajana Tapio Nurmi Helsingistä, tiedotusvastaavana Johanna Pellinen Helsingistä ja jäsenrekisterin pitäjänä sekä jäsenkirjeen päätoimittajana Jenni Peltola Kankaanpäästä.

Koulutustoimikunnan puheenjohtajana jatkaa Hanna Kangasmaa Vaasasta. Jäseninä ko. toimikunnassa jatkavat Johanna Pellinen, Sini Leinonen, Sampo Sjöblom, Hannamari Pitkänen ja Matti Hannula.

Tervetuloa uudet toimitsijat joukkoomme sekä lämpimät kiitokset Marja-Liisalle ja koulutustoimikunnan jättäneelle Tiina Mikkoselle vuosien työstä yhdistyksen hyväksi!

Jäsenmäärämme on pysynyt hyvänä, tammikuussa meitä oli kaikkiaan 1667. Kiitos kun olette mukana!

Tämän koulutusvuoden aloitti kattava ja hyvin toteutettu ”Nykypäivän parodontologiaa”-webinaari. Seuraa koulutuskalenteriamme kotisivuiltamme www.tkhly.fi.

Ollaan ajassa ja kehityksessä mukana toivoa unohtamatta!

Tapaamisia odottaen ja aurinkoista kevättalvea toivottaen
Satu Snellman-Gröhn
TKHLY :n puheenjohtaja

Lue myös nämä:

Syyskokouskutsu
Sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 10.11.2023 klo 12.15 Hammaslääkäripäivien yhteydessä Pasilan Messukeskuksen ravintola Plattassa. Osoite on Messuaukio 1, 00520 Helsinki. Esillä...
Kesäluentopäivät 2023 pidettiin Porvoossa 7.-9.6.2023
Diasteeman väki kiittää kaikkia osallistujia ja yhteistyökumppaneita onnistuneista kesäluentopäivistä! Kesäluentopäivillä saimme nauttia jälleen erinomaisista luennoista, joiden tiivistelmät löytyy alta. KESKIVIIKKO...
Diasteeman tutkimusapurahan 2023 sai Jenni Ristaniemi – Onnea!
Hei diasteemalaiset! Olen kauhavalaislähtöinen hammaslääkäri Oulusta. Alun perin minusta piti tulla farmaseutti usean apteekissa vietetyn kesätyökesän jälkeen, mutta päädyinkin hakemaan...