TKHLY:n apuraha Raija Vainionpää

Hei,
olen valmistunut hammaslääkäriksi Oulusta v.1984. Yli 20 vuotta toimin yksityishammaslääkärinä Haukiputaalla, kunnes v.2012 möin vastaottoni. Tästä alkoi ”keikkahammaslääkärin” työt ja näin monen moisia vastaanottoja oikeastaan ympäri Suomen. Eräs näistä keikkapaikoista oli Pelson vankila, jossa toimin muutaman vuoden vankilahammaslääkärinä. Vankien suunterveys oli ihan toista mihin olin yksityisvastaanotolla tottunut! Asiaa piti tutkia ja vankien suunterveydestä teinkin sitten väitöstyöni v. 2019.

Huumausaineiden käyttäjien suunterveys -tutkimus on oikeastaan hyvä jatkumo vankitutkimukselle. Suurin osa vangeista oli päihteiden käyttäjiä; lähes kaikki tupakoivat, siviilissä monet olivat alkoholin suurkuluttajia ja yli puolet oli käyttänyt huumeita. Huumeiden käyttö lisääntyy Suomessakin ja arvioidaan, että huumeiden ongelmakäyttäjiä on tällä hetkellä 0.9-1.3 % väestöstä. Oulun seudulla arvioidaan olevan noin tuhat huumeiden ongelmakäyttäjää.

Huumausaineiden käyttäjien suunterveys -tutkimuksessa kartoitetaan Oulun alueella asuvien täysikäisten huumeiden käyttäjien, päihdekuntoutuksessa sekä korvaushoidossa olevien henkilöiden suunterveyttä ja siihen liittyviä tekijöitä. Aihetta ei aiemmin ole Suomessa eikä myöskään muissa Pohjoismaissa tutkittu.

Tutkimuksen avulla saadaan tietoa huumeiden käyttäjien suun terveydestä, jota voidaan hyödyntää sekä yksilöllisesti että terveyshallinnollisesti ja lisäksi tutkimus tuo tärkeää tieteellistä näyttöä aiheesta. Huumeiden käyttäjät ovat suun terveydenhuollon kannalta haastava potilasryhmä, johon liitetään usein erilaisia ennakkoasenteita. Tutkimustiedon avulla pystytään tarjoamaan apua heidän suunhoitonsa suunnitteluun sekä toteutukseen ja mahdollisesti myös vähentämään heihin kohdistuvia haitallisia ennakkoasenteita.

HLT Raija Vainionpää, Oulu

Lue myös nämä:

Diasteeman tutkimusapuraha 2024
Hammaslääkäriyhdistys Diasteema jakaa tutkimusapurahan keväällä 2024. Apurahaa voi hakea tutkimukseen, joka tähtää julkaisuun kansainvälisessä vertaisarvioidussa julkaisussa. Apuraha on suuruudeltaan 2000...
Itä-Suomen yliopistosta Diasteeman stipendin 2023 sai Otto Turja – Onnea!
Kuka olet, mistä olet kotoisin ja missä opiskelit? Olen Otto Turja. Kotoisin Alajärveltä Etelä-Pohjanmaalta, josta suuntasin Kuopioon opiskelemaan. Mihin päin suuntasit tekemään...
Kevätkokouskutsu
Sääntömääräinen kevätkokous pidetään lauantaina 23.3.2024 klo 12.00 Symposiumin yhteydessä Jyväskylä Paviljongissa kokoushuone Antonissa. Osoite on Lutakonaukio 10, 40100 Jyväskylä. Esillä...